#Twittergolf Klubituupparin silmin

Lauantai 26.4.14

GoGolf päätti järjestää #Twittergofin, kilpailun jossa pelataan ja samalla twiitataan kentän tapahtumista hästägillä #twittergolf. Idea vaikutti niin hauskalta, että pakkohan se oli Klubituupparinkin kisaan ilmoittautua. Pelipäivän aamuna katselin Ilosen väkevää menoa kotisohvalta. Siitä oli hyvä ammentaa omaankin kisaan. Samalla silmäilin Twitteriä, jossa kävi jo melkoinen pöhinä ja uhoaminen. Huuma nousi siinä ihan itsestään ja ajelin ajoissa Vuosaareen minäkin, olihan tätä jo pitkään odotettu jännittynein fiiliksin. Kämmenet olivat tosin hieman arat ja ranteita pakotti. Rouva nimittäin järjesti vähemmän mieluisan yllätyksen päivää ennen #Twittergolf-kilpailua. Hän oli raahannut Ikeasta lipaston, joka pitäisi olla sunnuntaihin mennessä kasattu. Nyt ei ollut kysymys parista kuusikulma-avaimella väännettävästä ruuvista, vaan osia oli arviolta miljoona. Jokaisessa lipaston laatikossa oli omat nippelit ja kiskot ja runko oli pienissä palasissa. Perjantaiyönä sen kanssa temusin, ruuveja vääntelin ja lattialla eri asennoissa konttailin. Valmista ei tullut, mutta hyvään vauhtiin pääsin. Ei siis ihme, että erilaisia kehonosia hieman kolotti kisapäivänä.

Kisapaikalla soin lounaan ja painuin rangelle. Löin korillisen palloja, joista ensimmäiset parikymmentä meni loistavasti, mutta sitten alkoi tapahtua. Wedget ei oikein taipunut. Oli hieman noloa lyödä turvoksissa olevalla rangella toppeja, soketteja kärkkäreitä ja muuten vaan karmeita lyöntejä, vahvaa Klubituuppari-meininkiä siis. Onneksi paikalle sattui tuttuja pelikavereita, olivat käyneet klubilla syömässä ohi ajaessaan. Sain heiltä viimehetken vinkit ja tsemppaukset, kiitos niistä. Itseluottamus ei ollut ihan parhaimmillaan kun aloitustiille astelin. En antanut sen viedä peli-iloani, itse olin puhtaasti lähdössä lystinpitoon, en kamppailemaan kärkisijoista.

Tiiboksiin alkoi kerääntyä porukkaa, omassa lähdössä oli @MVirtala @janiperttila ja @PollariTuomas. Kättelyt, löysät jutustelut ja sitten matkaan. Pian kävi selväksi, että olin mukana aika kovassa ryhmässä. Herrojen @janiperttilä ja @PollariTuomas avaukset löytyivät järestään reilut 60 metriä kauempaa kuin omani, poikien yhteenlaskettu tasoitus oli nolla. Ryhmän kolmas jäsen pelasi suunnilleen samalla händärillä kuin minä. Hienoa, että ryhmässäni oli myös kaltaistani seuraa. Oli kyllä hienoa seurata pelimiesten peliä. Draivit lensi todella pitkälle, nyt ymmärrän miksi kentällä on myös takatiit. Kiikareilla he hieman zuumailivat ja sitten täräyttivät pallot griinille. Helpon näköistä touhua. Ykkösväylällä @janiperttilä (meidän kakkonen) tempaisi vielä alban sisään. Avaus aukesi pahasti oikealle ja pallo päätyi kumpujen päälle. Sieltä kaveri tempasi pallon suoraan säkkiin. Eihän sitä kumpujen välistä mitenkään nähnyt. Totesinkin vain, että suunta oli kohdallaan. Etsimme palloa griinin ympäristöstä ja kaikista bunkkereista, mutta tyhjiä olivat Klubituupparin palloa lukuunottamatta. Lopulta pelimiehistä toinen kurkkasi kuppiin ja siellähän se pallo loikoili. Aikamoiset tuuletukset päästi poika ilmoille, sillä juuri ennen kisaa kerrottiin, että holarista tai albatrossista saa palkinnoksi matkalahjakortin. No sehän meni jakoon heti kättelyssä. Useissa kohdissa @MVirtalan kanssa naureskeltiin, kun pojat kaivoivat rautaa avauksiin. Meillä oli aina ajurit kädessä ja pallot löytyivät suunnilleen samalta etäisyydeltä pelimiesten kanssa. Todettiinkin, että joku ero se pitää perustuupparin ja ammattilaisen välillä olla. Pistebogeytä kun pelattiin, niin samalla viivalla oltiin. Kaverit joutuivat vääntämään oikeasti kentän paria vastaan, itse sain sellaiset parikymmentä lyöntiä eteen. Tämä juuri on hienoa golfissa ja tasoitusjärjestelmässä. Eritasoiset pelurit voivat kamppailla tasaväkisesti samassa kilpailussa. Mukavaa oli pelata tuossa ryhmässä. Mitä pidemmälle peli eteni, sitä enemmän tunnelma vapautui. Meno oli rentoa ja herjat lentelivät puolin jos toisin, hyvät suoritukset saivat ansaitsemansa huomion. Mukavaa oli peliseura, kiitokset vaan koko porukalle.

Se oli albatrossi, väylä 1.

Se oli albatrossi, väylä 1.

Birkku jäi haaveeksi, väylä 4.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sitten Klubituupparin omaan peliin. Se ei nyt oikein kulkenut tai se meni totutusti Klubituupparin malliin. En ole muistaakseni koskaan sutinut Vuosaaressa alle sadan, eikä se onnistunut tälläkään kerralla… tai hetkinen… kerran on vissiin tullut 99. Joka tapauksessa pelasin aavistuksen alakanttiin odotuksiini nähden. Ehkä se oli kokemattoman kisajännitystä, ehkä oli vain huono päivä, tiedä nyt tuota. Itseasiassa peli kulki huomattavasti paremmin kuin tulos antoi ymmärtää. Hieman oli ykköstiin jännitystä havaittavissa, sillä huoltotieltä piti ensimmäinen draivi poimia, mutta väylältä ei huonoja lyöntejä tullut kuin ihan muutamia. Poteroissa olin kyllä todella helisemässä. Vuosaaren poterot haastavat pelaajan ja tällä kertaa ne veivät Klubituupparia 100-0. Ykkösväylällä (meidän kakkonen) olin poterossa ja vaikka kuinka muistelin ”Leftyn” ohjeita (lapa auki, paino etujalalla ym.), niin tulosta ei tullut. Ensimmäinen yritys oli huono ja pallo palasi lähtöpaikkaansa, toisella se nousi ylös, mutta hetken miettimisen jälkeen päätti sekin palata lähtöpaikkaansa. Tilannetta ei helpottanut se, että juuri albatrossin törkännyt kaveri seuraili tilannetta hymyssä suin. Ymmärsin kyllä, että virne naamalla johtui voitetusta lahjakortista, ei niinkään Klubituupparin tarjoamasta viihteestä. Kolmas yritys oli hyvä ja pallo nousi reilusti griinille. Kolme lyöntiä poterosta aiheutti tulokseksi triplan. Väylällä kahdeksan sorruin taas poteroon, tällä kertaa riitti kaksi yritystä. Hienoa, että jo toinen sutaisu kiidätti pallon griinille, selvisin tuplalla.

Ehkä noita poteroitakin enemmän harmaita hiuksia aiheuttivat vesiesteet. Siis jos Vuosaaressa lyö neljä palloa veteen, niin siitä pitäisi saada jo jonkinlainen kunniakirja. Kaikki siellä pelanneet tietävät, että vettä ei juurikaan ole. Väylällä 11 täräytin komean draivin. Se meni suoraan ja hienossa kaaressa alarinteeseen. Matkaa jäi lipulle noin sata meriä. Olo oli luottavainen, sata metriä on minulle ihan paras lähestymismatka. Tiedättehän tämän väylän, jossa griinin edessä menee oja. Suuntasin lipulle ja ajattelin, että nyt jos koskaan liimaan pallon lipulle. Lyönti oli hyvä, mutta pallo tuli noin 10 cm liian aikaisin alas, siis etupenkereeseen josta se valui taaksepäin ojaan. Hieman kyllä syletti tuo. En ilmeisesti mailaa valitessa huomioinut, että pallon pitää mennä sata metriä ilmassa. Alokasmaista höntyilyä. Minun olisi pitänyt vetää niiltä jalan sijoilta toinen pallo, koska alle sadan metrin matkat tuottavat minulle suuria vaikeuksia heikon wedge-pelin vuoksi. Jostain syystä jatkoin hölmöjen valintojen tekemistä ja lompsin alarinteeseen 20 metriä lähemmäksi lippua ja droppasin siihen. Siis juuri siihen etäisyyteen, josta minulla on eniten vaikeuksia. Laulu oli samanlainen kuin hetkeä aikaisemmin. Pallo meni kyllä ojan yli, mutta jäi etupenkereeseen ja valui samaan ojaan ensimmäisen pallon kaveriksi. Seuraavaksi lompsin oikein reilusti ojan taakse, niin että matkaa jäi griinille ehkä 15 metriä. Wedin 58-wedgellä juuri ja juuri ojan yli. Tällä kertaa pallo myös jäi viheriölle, mutta hiuskarvan varassa se oli. Kahden putin turvin sain pelastettua kympin eli 6 over. Tässä kohtaa olisi ollut järkevää nostaa pallo taskuun, mutta jääräpäisesti vaan jatkoin pelaamista. Tämä tietysti vei kokonaistuloksen reilusti yli sadan. Vesiseikkailut eivät loppuneet tähän, vaan heti perään nakkasin pallon uimaan väylällä 12. Tuolla par-kolmosella on Vuosaaren ainut ylitettävä lammikko. Sinne se piti tietysti pallo sutia. Seuraava meni hieman yli viheriön, joten jouduin vielä chippaamaan ennen putteja. Triplan törkkäsin Gamebookiin.

Draivi tontissa, väylä 3.

Draivi tontissa, väylä 3.

Pelimiesten pallot. Tällä kertaa myös Klubituupparilla griiniosuma, väylä 7.

Pelimiesten pallot. Tällä kertaa myös Klubituupparilla griiniosuma, väylä 7.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisähaasteita aiheutti rundin puolivälissä alkanut karmea pääkipu ja niskajomotus. Yhtäkkiä se alkoi ja vaivasi koko loppurundin. Aina kun menin kyykkyyn lukemaan puttilinjoja, tuntui että pää räjähtää. Minulla ei juuri koskaan ole moisia vaivoja ja ihmettelinkin syytä tähän. Hetken mietittyäni paikallistin syyllisen, se oli ehdottomasti Ikea-lipasto. Ilmeisesti kroppa ei tykännyt edellisen illan nosteluista, kyykistelyistä ja satojen ruuvien kiertämisistä. Muuta selitystä en tälle kivulle keksinyt. Helppoa olisi tietysti sälyttää syy rouvalle, koska moisen homman minulle järjesti, mutta siihen en sentään sorru. Ei kai huonosta pelistä voi syyttää kuin itseään. Mutta hei, ei päivää ilman paria. Kierroksen ehdoton hailaitti osui väylälle seitsemän. Draivi ei ollut paras mahdollinen, mutta pallo jäi kuitenkin väylän vasempaan laitaan. Sitten tapahtui jotain todella harvinaista Klubituupparin näkövinkkelistä. Ylämäkeen ja tuuleen valkkasin hieman isompaa köliä kouraan ja huitaisin rauta-kutosella pallon matkaan. Uskomatonta, pallo löysi tiensä griinille bunujen välistä. Birkkuputti oli hyvä, mutta linja ei ollut ihan kohdillaan. Törkkäsin kuitenkin helpon parin. Muut ryhmän jäsenet olivat tällä väylällä hieman harhailleet ja honouri kallistui minulle. Ihan mahtavaa, sain honourin tuossa seurassa, se maistui hyvälle. Sanoinkin jengille, että tästä on pakko kertoa rouvalle kotona, jos vaikka saisi… niskahartiahieronnan tuosta hyvästä.

Kuten edellä mainitsin, peli ei ollut niin huonoa kuin tuloskortti osoittaa. Poterot, lätäköt sekä griininopeudet aiheuttivat haasteita, mutta peruspeli toimi kohtuullisesti. Eikä tuolla muutenkaan niin väliä ole, lystinpidossa siellä oltiin. Tapahtuma oli kaikkinensa todella onnistunut. Hauskaa oli seurata kesken pelin Gamebookista sijoituksia. Normaalisti kun on vain pari kaveria, nyt leaderboardilla oli mittaa kuin nakkijonolla ja aina se omakin nimi sieltä löytyi kun tarpeeksi alas rullasi. Mukavan lisän kilpailuun toi myös pelitilanteista twiittaaminen. Twitter-virta kävi välillä todella kuumana. Ehkä parasta kuitenkin oli eritasoisten golffareiden yhteinen tapahtuma. Kaikki meistä nauttii pelistä omalla tavallaan ja tasollaan. Twittergolfissa kaiken karvaiset pelurit pelasivat sulassa sovussa samaa kilpailua, se oli hienoa. Pistebogey-kisa mahdollistaa tasaväkisen pelin erilasten sutijoiden kesken. Se voittaa kuka pelaa huippukierroksen omaan tasoonsa nähden. Olen jo ilmoittautunut seuraavaan #Twittergolfiin. Tulkaa muutkin rohkeasti mukaan, pelitaidoilla ei ole väliä. Edellisen kisan tulokset ja muutakin tietoa tapahtumasta löytyy tästä linkistä. Twiittit löytyvät tästä.

Kisan jälkeen @NTyry piti palkintojenjakotilaisuuden klubitalolla. Virvokkeiden lomassa oli mielenkiintoista jutella Twitter-tuttujen kanssa ihan kasvotusten. Hetulaa heitettiin ainakin herrojen @SamiKosunen ja @ToniXBGA kanssa. Kaikki loppuu aikanaan. Ilta hämärtyi ja mielenkiintoinen päivä kääntyi ehtoolle. Jotkut lähtivät yöhön, minä menin kokoamaan Ikea-lipastoa.

Kenttä on hiljentynyt.

Kenttä on hiljentynyt.

 

 

 

 

 

 

 

t. Klubituuppari

 

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”#Twittergolf Klubituupparin silmin

  1. Mukava juttu! Ja kuulostaa niin hauskalta tapahtumalta, että täytyy viedä vinkkinä omalle klubille. Tältä etäisyydeltä matka Vuosaareen on vähän turhan rankka – siinä ei enää välttämättä edes hyllyn kokoaminen riittäisi kompensaatioksi 🙂

  2. Paluuviite: Ladyn huippukierros loppua kohti kotikentällä | Twitteropegolffarit tourilla

  3. Paluuviite: TwitterGolf 26.4.2014: kiva tapa avata kausi | Golfblogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s