Uutta rautaa ja loftikipuilua

Motivaatio on ollut aavistuksen hakusessa. Monet pelikaverit ovat todenneet, että kymmenen vuotta se himopelaaminen kestää ja sitten alkaa helpottaa. Tämä näyttää toteutuneen, sillä laskujeni mukaan yhdestoista golfkausi on tuupparilla menossa. Toisaalta kun katson pelattuja rundeja, niin aikalailla samaan tahtiin mennään edellisten vuosien kanssa. Rundeja on kertynyt 42 ja elämme juhannusviikkoa. Olen kuitenkin huomannut, että ihan…

Hiihtämällä uuteen golfkauteen

Talvi tuli! Samalla sain heittää romukoppaan haaveeni epävirallisesta Euroopan ennätyksestä. Tarkoituksena oli pelata golfia mahdollisimman monta kuukautta putkeen kesäviheriöille Suomessa. Pääsin nippanappa 21 kuukauteen, sillä kävin hätäpäissäni pelaamassa golfia 1.1.2021. Hätäpäissäni siksi, että vuoden ensimmäisenä päivänä huomasin säiden muuttuvan selkeästi pakkaselle jo saman iltana, mutta Rönnäsissä pelattiin vielä. Sinnehän se oli lähdettävä saman tien, kun…

Koronakauden 2020 tilastot

Kausi oli monessakin mielessä erikoinen. Avasin sen jo tammikuun toinen päivä ja kauden viimeinen putti kierähti mukiin 19.12.2020. Olen siis pelannut golfia Suomessa vuoden ympäri sen jokaisella kuukaudella. Peräkkäisiä pelikuukausia on bägissä 21! Kauden aikana kävin läpi myös perusteellisen swingiremontin, osallistuessani bodyswing-valmennukseen. Paransiko se tuupparin peliä? Sekin selviää tässä blogissa. Korona toi tietysti omat mausteensa…

Bodyswing-kurssin loppukilpailu

Panokset olivat kovat! Voittaja kuittaa ilmaisen kahdeksan kerran bodyswing-valmennuksen. Tämä palkinto oli sovittu Reino-ryhmän kesken ja se antoi mukavasti lisämotivaatiota harjoitteluun. Tottakai jokainen peluri halusi voittaa kisan. Väitän tapahtuman olevan jopa ainutlaatuinen. Kisailet hyvien ystävien kanssa isosta palkinnosta ja vielä valmentajamme Turkka Stenlund oli mukana ihailemaan kättensä jälkiä eli miesten parantuneita swingejä.  Pelipäivänä oli hieman…

Ysikympin tuuppari

”Ei tää tästä, eikä se siitä.” Näillä mietteillä olen lähiviikot pelannut. Periaatteessa peli soljuu ihan mukavasti, melkolailla samaan malliin kuin aina ennenkin eli ysikympin pintaan. Siinäpä se pienimuotoinen ongelma onkin, sillä kehittymisen merkkejä on ollut vaikeaa havaita. Syitä on varmasti monia, mutta useilla kausilla sama kaava on toistunut. Alkukaudesta kulkee hyvin, mutta keskellä kesää ei…

Koronapelit

Tämän blogin piti käsitellä Reino-veljien tiukkaa taistelua ilmaisen Bodyswing-kurssin puolesta, mutta toisin kävi. Aika pian edellisen postauksen jälkeen kurssi keskeytyi harmittavasti, sisähallit laitettiin kiinni ja #fuckcorona -häsät vyöryivät myös Klubituupparin somekanaviin. Homma eteni nopeasti ja korona yllätti kaikki housut kintuissa. Muistan sen maaliskuisen maanantain, kun kuuntelin sivukorvalla erästä kouluihin liittyvää keskustelua. Siellä yksi asiantuntija kertoi,…

Klubituupparin swingiremontti

Niin siinä vaan kävi, että päätin osallistua golfvalmennukseen. Olen pelannut useamman vuoden melkolailla samalla tasolla, händäri on pyörinyt välillä 13-15. Selväksi on tullut, että omin avuin lyöminen ei enää muuksi muutu, varsinkin kun ykköstii vetää puoleensa enemmän kuin range. Swingini on lähestulkoon itseopittu kirjojen ja opetusvideoiden avulla. Ihan toimivaksi se on muotoutunut tai ainakin hyvin…

Jälkihiet 2019

Se olisi taas yhteenvedon aika. Golfkausi 2019 oli mainio ja minun kohdallani myös ennätyspitkä. Ensimmäinen lyönti nasahti ladulle 2.4. Vihti Golfissa ja viimeinen putti upposi reikään 30.12. Hiekkaharjussa. Leuto syksy sai monet kentät venyttämään kauttaan ja yhdeksän pelikuukautta mahdollistui yllättävän helposti. Minusta tämä on hyvä suuntaus, että ei laiteta lappua luukulle heti marraskuun koittaessa! Jos…

Pariscramblea etutiiltä

Täytyy heti aluksi myöntää, että en ole ollut mikään joukkuepelien ystävä golfin saralla. En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta jotenkin olen mieltänyt golfin yksilölajiksi ja oman pään sisäiseksi myllerryskentäksi. Toki Ryder Cup, tuo Euroopan ja USA:n legendaarinen hauisten pullistelu, on urheiluviihdettä parhaimmillaan, sitä ei käy kieltäminen. Yritän tässä sopertaa, että en pahemmin ole joukkuekisoihin…

Klubituupparin pieni ilmastoteko

No joo joo, ei tarvii alkaa heti besservisseröimään tai pitämään ilmastoluentoa pallomme pelastamiseen tarvittavista toimista. Kyllä Klubittuupparikin tietää, ettei tämä ole mitään, eikä tällä maailma muuksi muutu. Halusin kuitenkin kertoa, että ostin viime keväänä sähköpotkulaudan, jolla olen kulkenut lähikentälle lukuisia kertoja. Minulla on lähikentälle matkaa viitisen kilometriä suuntaansa, edestakaiselle matkalle tulee kilsoja reilut 10. Aikaa…

Tour de Saimaa 2019

Kesäisin tulee vietettyä aikaa kaakon kulmalla ja olen pelannut omaa Tour de Saimaata jo vuosikaudet. Aikoinaan alueella myytiin golfpassia, joka oikeutti yhteen kierrokseen Viipurin Golfissa, Imatran golfissa sekä Holiday Club Saimaalla. Muistan nimenneeni Gamebookkiin noita kierroksia Tour de Saimaaksi, vaikka niitä yksin pelailinkin. Nykyisellä tapahtumalla on myös hieman kaikuja aikoinaan pelattuihin Twitter-golf tapahtumiin, sillä aloin…

Fittausta ja miellyttävää asiakaspalvelua

Raivarin sisältä alkoi kuulua kummallista ropinaa, jotain sieltä oli irronnut. Lyönnissä en eroa huomannut, ne olivat yhtä kieroja kuin ennenkin. Fiilis oli puolestaan hieman outo, kun draiveri kolisi lyödessä kuin juna kiskoilla. Toki tämä viihdytti pelikavereita kovasti, mutta uuden ajurin hankinta oli vääjäämättä edessä. Edellinen oli palvellut jo useamman sesongin, joten slaissinhuuruinen yhteiselomme X2 Hotin…

Kausi 2018 numeroina

Kauden 2018 draivasin käyntiin 20.4. ja viimeisen putin upotin 18.11. Pitkittyneen talven vuoksi kausi starttasi pari viikkoa myöhemmin kuin yleensä. Tästäkin huolimatta kierroksia kertyi ennätysmäärä. Myös pelillisesti kausi oli varsin kelvollinen, noin niinkuin Klubituupparin asteikolla. Tehdäänpä tällä kertaa kausianalyysi alla olevaa kuvaa tarkastellen. Kävelin ykköstiille 128 kertaa. Tätä voi pitää aika kovana suorituksena. Isolla pensselillä…

Siistit syyspelit

Syksy on ollut golffarille lempeä. Lämmintä on riittänyt ja monet kentät ovat pitäneet nakkimukit lämpiminä harvinaisen pitkään. Kulbituupparikin on löytänyt kentälle tuon tuosta ja kierroksia on kertynyt ennätysmäärä. Kummalliseksi asian tekee se, että iltojen hämärtyminen ja kenttien pehmeneminen on suorastaan parantanut tuupparin peliä. Rundit ovat menneet pääsääntöisesti bufferiin, lyömisessä on ollut rauhallinen ja varma ote. Ei…